Lämmitysjärjestelmien hintakustannukset

Monien talouksien lämpökustannusten jatkuvasti noustessa, moni päätyy investoimaan uuteen tehokkaampaan lämmitysjärjestelmään, jonka avulla voidaan pidemmällä aikavälillä saada merkittäviä säästöjä. Uuden ja tehokkaan lämmitykseen vaadittavan laitteiston hankkiminen saattaa maksaa tuhansia euroja, jolloin mahdollisuus lämmitysjärjestelmän rahoittaminen osissa voi olla tärkeää. Nykyaikana on valtava määrä erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, jotka voivat auttaa lämmitysjärjestelmän muuttamisen tai uusimisen kuluissa. Tarkastelemme kuitenkin eri lämmitysjärjestelmien ostamisen ja asentamisen yleisiä hintoja nykypäivänä.

Öljylämmityksen hintakustannukset

Uusiin taloihin tuskin asennetaan uusia öljylämmitysjärjestelmiä, mutta monessa vanhassa talossa, jossa järjestelmä jo on, öljylämmityslaitteiden uusiminen tehokkaampiin on varteenotettava vaihtoehto. Öljylämmitys on hyvä lämmitysjärjestelmä edelleen öljyn hinnan poikkeuksellisesti laskiessa hieman tämän vuosikymmenen puolessa välissä. Siksi öljylämmityksen ylläpitäminen sekä uusiminen on hyvä vaihtoehto. Laitteistoon voidaan vaihtaa esimerkiksi vain energiatehokkaampi poltin ja kunnollinen pannu, joiden hinta saattaa vaihdella viiden ja seitsemän tuhannen euron paikkeilla, johon kuuluu laitteisto ja niiden asentaminen.

Usein päädytään myös investoimaan vaihtoehtoiseen lämpöjärjestelmään öljylämmityksen lisäksi, jolloin on mahdollista säästää edelleen kuluissa. Energiaa voidaan saada esimerkiksi aurinkolämmöstä, jonka asentaminen on kohtuullisen kallista mutta kannattavaa, sillä energia on käytännössä ilmaista. Aurinkolämpöjärjestelmän hinta asennettuna saattaa kustantaa tehokkuudesta riippuen 5000-8000 euroa. Hyvässä ja tehokkaassa öljylämmityksessä vuosittaiset lämmityskulut keskikokoisessa taloudessa saattavat vaihdella noin tuhannen ja kahden tuhannen euron välillä.

Ilmalämpöpumpusta säästöä vuosiksi eteenpäin

Lämmityskustannuksia välittömästi pienentävä ilmalämpöpumppu on kohtuullisen edullinen investointi, sillä sen ostaminen asennettuna keskikokoiseen noin sadan neliön asuntoon maksaa noin kaksi tuhatta euroa. Käytännössä siihen loppuu investoinnin hinta, sillä huoltaminen on edullista eikä sitä vaadita useinkaan ja pumppu alentaa sähkölaskua heti seuraavassa laskussa. Ilmalämpöpumpun ostaminen maksaa itsensä takaisin vain muutamassa vuodessa, joten se on yksi parhaista tämänhetkisistä investoinneista, joita kannattaa lämmityksen säästämiseksi tehdä.

Suurempi ja tehokkaampi ilmalämpöpumppu kannattaa ostaa suureen talouteen, jossa on hyvin suuri huonekorkeus ja paljon lämmitettävää ilma-alaa. Tehokkaampien järjestelmien hinta vaihtelee kolmesta tuhannesta aina kuuteen tuhanteen euroon saakka. Normaalikokoisellakin ilmalämpöpumpulla pärjää tavallinen asuinrakennus osana sähkölämmityksen tai puulämmityksen lämpöjärjestelmää, jolloin hinta ei jää kovin suureksi.

Varaava takka antamaan lisälämpöä

Mikäli rakennuksen perustukset ja asuinhuoneisto antavat myöden, sähkölämmitteisessä omakotitalossa saattaa joskus olla hyödyllistä rakennuttaa tehokkaasti lämmittävä varaava takka. Takan lämpö saadaan maksimoitua jos asunnossa on jo ilmalämpöpumppu, joka voi puhaltaa lämmintä ilmaa koko asuntoon, jolloin takasta saadaan paras mahdollinen hyöty. Vanhassa talossa olevia tulipesiä, kuten porin matteja tai pönttöuuneja, saattaa olla hyödyllistä korvata varaavilla takoilla, jolloin lämpö säilyy rakennuksessa pidempään.

Uusien varaavien takkojen muuraamisen hinnat lähtevät tuhannesta eurosta ylöspäin, mutta silloin purkutyöt on tehtävä itse. Takkoja on myös saatavina valmiina, jolloin muuraustyötä ei tarvitse maksaa erikseen, jolloin valmis asennettu takka ammattilaisen asentamana maksaa edullisimmillaan noin 1600 euroa. Materiaaleista ja mieltymyksistä riippuen takan hinnaksi voi tulla 3000-5000 euroa ja sitäkin enemmän, mutta edullisimman vaihtoehdon haluava pärjää huomattavasti vähemmällä. Polttopuun hinta vaihtelee 50-70 eurolla kuutiosta, jonka lisäksi ostaja maksaa mahdolliset kuljetuksesta tulevat kustannukset. Vuosittaisen puulämmityksen kustannukseksi voi tulla kulutuksesta riippuen 700-2000 euroa.

Hinta-arviot hankinnoille ja niiden kannattavuus on hyvä jokaisessa taloudessa laskea erikseen, jotta voidaan selvittää miten nopeasti lämmityslaitteen uusiminen ensinnäkin maksaa oman hintansa takaisin lämmönkulutuksen säästönä ja milloin laite alkaa tuottamaan suoranaista säästöä. Pienten laskelmien tekeminen kannattaa, sillä erinäisillä lämmityksen tehostamista ja lämmityskuluja pienentävillä laitteilla voidaan säästää jopa 50 prosenttia kaikista kustannuksista. Huomioon tulee ottaa myös esimerkiksi puun, sähkön, öljyn hintavaihtelut ja laitteiden huoltamisen kustannukset, mutta parannuksiin kannattaa sijoittaa.